Kodit tuhansissa väreissä

Valkoisen valtakausi on väistymässä ja värit ovat palanneet sisustukseen rytinällä. Nyt myydään värillisiä keittiöitä koko ajan enenevissä määrin ja muutenkin uskalletaan sisustuksessa käyttää aina vain rohkeammin värejä. Monilla väreillä on meihin kuitenkin yllättäviäkin vaikutuksia ja niillä on myös erilaisia merkityksiä. Voit vaikuttaa väreillä tunnelmaan, mielialaan ja jopa käytökseen monella eri tavalla.

Kuva Riitta Sourander

Värien sävyt

Mitä vaaleampi sävy väristä sitä pienempi sen vaikutus ja voima on. Saman värin eri sävyjä yhdistelemällä voidaan saada sisustukseen jännitettä ja mielenkiintoista kerroksellisuutta. Pienessä tilassa vaaleat sävyt tuovat tilan tuntua, mutta joskus tila voi jäädä valjuksi, jos värien käyttöä arastellaan liikaa.

Isoon tilaan voimakas väri tuo tunnelmaa. Värin ei tarvitse olla räikeä huomionherättäjä. Lisäämällä vaikka yhden tehostevärin saat sisustukseen syvyyttä. Sävyjen yhdistelyssä tärkeintä on harmonia, jotta tilasta ei tule liian levoton.

Kuva Riitta Sourander

Valon merkitys värityksessä

Eri valaistuksessa sama sävy saattaa näyttää aivan erilaiselta. Jos olet ihastellut jotain sävyä kaupan kovassa loisteputkivalossa, kannattaa se käyttää kotona siinä tilassa mihin sävy on tulossa, jotta näet millainen sävy on lopullisessa valossa. Keinovalolla voi myös säädellä värien tehoa ja sävyä.

Kannattaa ottaa huomioon myös kiiltoaste. Matta- ja kiiltäväpinta heijastavat valoa eri tavoin. Himmeä pinta imee itseensä valoa, kun kiiltävä pinta taas heijastaa sitä.

Kiiltävä pinta heijastaa valoa

Kolmen värin kombo

Kun valitset sisustukseen värejä ja et halua sisustuksesta liian levotonta, hyvä nyrkkisääntö on valita kolme väriä. Yksi väri on pääväri, toinen väri on korostusväri ja kolmas neutraalimpi väri.

Sisustajalle löytyy hyvä värisuunnitteluohjelma Tikkurilan nettisivuilta
https://colorup.tikkurila.com/fi/

Värisuunnitteluun on myös nettisivustoja mitä monet graafisen alan työntekijät käyttävät, mutta sopivat myös sisustajalle.

Esimerkiksi https://www.schemecolor.com sivustolla on lukematon määrä väriyhdistelmiä.

Värien merkitykset

No millaisia merkityksiä väreillä sitten on? Tässä yleisimpiä eri värien ominaisuuksia.

PUNAINEN – on energisoiva toiminnan väri. Se myös lisää ruokahalua, siksi sitä käytetäänkin usein ravintoloissa. Se symboloi lämpöä ja saa myös tilan tuntumaan lämpöisemmältä. Se mielletään myös vallan ja intohimon väriksi. Se saattaa aiheuttaa myös levottomuutta, varsinkin kirkkaana sävynä.

 

KELTAINEN/ORANSSI – on iloisuuden ja optimismin väri. Se symboloi luovuutta ja valoa. Keltainen väri rohkaisee ja piristää, sekä parantaa stressinsietokykyä. Liian isoina määrinä voi kuitenkin lisätä itkuisuutta lapsilla.

 

SININEN – viestii luotettavuudesta ja tasaisuudesta. Sininen on veden ja taivaan väri. Sininen väri rauhoittaa ja lisää turvallisuudentunnetta. Sininen vähentää nälän tunnetta. Sininen on virallinen ja kylmä. Sinistä suositellaan usein kylpy- tai makuuhuoneeseen.

 

VIHREÄ – edustaa luontoa ja rauhaa. Se lisää toivoa ja levollisuutta sekä rauhoittaa ja antaa päättäväisyyttä. Se viilentää tilaa. Se auttaa parantamaan mielen ja ympäristön välistä yhteyttä.

 

MUSTA – edustaa pysyvyyttä ja auktoriteettia. Pienentää vaikutelmaa esineiden ja tilojen koosta. Se symboloi älyä ja viisautta. Oikein käytettynä antaa jämäkkyyttä sisustukseen, mutta liiallisesti käytettynä voi pimentää tilan.

 

RUSKEA – on maanläheinen väri. Se tuo rauhaa ja turvallisuutta. Sitä pidetään käytännöllisenä värinä, mutta sen merkitys on jäänyt pieneksi. Murretut värit ovat lempeitä silmälle.

 

HARMAA – on arvoituksellisuuden väri. Harmaa on myös luottamuksen ja ajattomuuden väri. Siihen liittyy myös päättämättömyys ja usvaisuus. Se on väri joka jää sävyjen väliin.

 

VALKOINEN – on puhtauden ja viattomuuden väri. Se on kaikista väreistä neutraalein. Se tekee tilasta suuremman, mutta myös kylmän.

Vuoden värit

Joka vuosi värivalmistajat julkaisevat vuoden trendivärit. Tänä vuonna Pantonen vuoden värit ovat keltainen ja harmaa. Voit lukea lisää Pantonen valinnoista täältä.

Kuva Pantone

Tikkurilan vuoden väri heijastelee toivoa. Se on nimeltään Cumulus, eli viittaa taivaan sineen. Se on kaunis ja rauhoittava väri.

Tikkurilan vuoden väri on Cumulus josta saa raikkaita yhdistelmiä.

Mitkä ovat sinun kotisi värit?

Ideal Keittiöiden laajasta valikoimasta saat kaapinovet yli kahdessa tuhannessa eri sävyssä. Voit valita sävyn Tikkurila Symphonyn -värikartasta.

Voit tutustua erilaisiin kalustetoteutuksiin galleriassamme ja varata ajan maksuttomaan kalustesuunnitteluun lähimpään myymälääsi.

Tilaa uutiskirje

Varaa suunnitteluaika