Vanha neuvotteluhuone muuttui pikkukeittiöksi
Anna hankki ensimmäiseksi asunnokseen Turun ydinkeskustasta huoneiston, jossa oli aikaisemmin toiminut toimisto. Vanhassa toimistotilassa ei ollut lainkaan keittiötä, joten Anna kääntyi keittiöremontin tekemisessä Ideal-keittiöiden puoleen.
Sopiva keittiön paikka löytyi toimiston neuvotteluhuoneesta. – Huoneen nurkassa oli valmiina vesipiste ja viemäröinti, mikä helpotti keittiön suunnittelua. Keittiö rakentui luontevasti niiden ympärille.
L-muotoisessa keittiössä riittää laskutilaa
Annalla ei yhden hengen taloudessa ollut tarvetta suurelle keittiölle, mutta toiveena oli saada riittävästi laskutilaa. – Keittiö suunniteltiin L-muotoon, jotta työskentelytila saatiin maksimoitua. Ruokapöytäkin mahtuu nyt kauniisti ikkunan viereen, Anna kuvailee.
Annan toiveiden mukaisesti keittiöstä tehtiin käytännöllinen ja helposti puhtaana pidettävä. – Siistit kaapinovet peittävät purnukat, ja tarvikkeet saa tarvittaessa piiloon. Isot vetimet auttavat puolestaan pitämään sormenjäljet loitolla, ja kiiltävä teräsmetallinen välitila on helppo pitää puhtaana.
Kodinkoneiden paikat Anna ja Ideal-keittiöiden suunnittelija miettivät yhdessä. – Koska Annan asunnossa ei ollut aikaisemmin keittiötä, piti miettiä, mihin esimerkiksi jääkaappi kannattaa sijoittaa. Sähköt suunniteltiin sitten sen mukaan.
Anna päätti lopulta sijoittaa jääkaapin erilleen keittiön kiintokalusteista. – Keittiössä on nyt enemmän tilaa, ja minusta erillään oleva jääkaappi on hauska yksityiskohta, Anna kertoo valinnastaan.
Työtason materiaaliksi Annan valitsi tammen. – Massiivipuinen työtaso sopii hyvin lautalattioihin ja vanhan asunnon tunnelmaan. Se antaa keittiölle pehmeän ilmeen, Anna kuvailee.
Anna on tyytyväinen toimivaan ja raikkaaseen lopputulokseen. – Keittiö on ihanan valoisa. Valkoiset kiiltolakatut kaapit olivat nappivalinta, hän iloitsee.
Keittiön suunnitteli Turun Ideal-keittiöiden suunnittelija yhdessä Annan kanssa ja asennuksesta vastasi Pentti Sulkanen Ailon Oy:stä.
Julkaistu 19.09.2015