Ideal Blogi

Ruokapöydän tilalle keittiösaareke – keittiöremontti

30.6.2017

Tämä keittiöremontti tehtiin omakotitaloon, jossa toivottiin isompaa muutosta sekä keittiön sävyihin että kaapistojen järjestykseen ja muotoon. Maalaisromanttiseen keittiöön haluttiin raikkautta ja käytännöllisyyttä, sekä riittävästi säilytystilaa.

Keittiösuunnitelmat muotoutuvat

Asiakkaalla oli jo alustavasti mietitty ruokapöydän siirto kokonaan pois keittiöstä ja sen tilalle he toivoivat jonkinlaista saareketta arkiruokailuun. Kovasti saimme pyöritellä keittiön kulmia, ennen kuin kaikki loksahti paikoilleen ja suunnitelma sai lopullisen muotonsa. Alussa pyrittiin välttämään nurkkakaappeja ja keittiötä suunniteltiin I-muotoisena eli jääkaappi seinä suorana ja saareke sitä vastapäätä. Lopuksi päädyttiin kuitenkin U-malliin, jossa niin tärkeä säilytystila kuitenkin saatiin maksimoitua. Koko ajan asiakkaalla oli kuitenkin selvänä visiona hiukan romanttisen tyylinen keittiö eli ANIS-ovi, RUT Antiikkitina vedin ja MUSTA KIVIKUVIO -laminaattitaso päätettiin jo suunnittelun alkumetreillä.

Värikkään keittiön muodonmuutos elegantiksi tilaihmeeksi

Ennen keittiössä oli aika värikkäät ja tummat tapetit, jotka oli tarkoitus myös vaihtaa johonkin hillitympään ja vaaleampaan sävyyn. Ruokapöytä sijaitsi keittiön ikkunan edessä.

Uudessa keittiössä seinät tapetoitiin kauniilla vaalealla ruututapetilla, joka sopikin mainiosti keittiön tyyliin ja sävymaailmaan. Ikkunan eteen tuli saareke, joka toi keittiöön myös reilusti kaivattua taso- ja säilytystilaa. Kauniit valaisimet ovat kuin piste iin päälle tässä melkoisen suuren muutoksen kokeneessa keittiössä.

Toimiva nurkkaratkaisu

Ennen keittiön jääkaapin viereisessä nurkassa oli paljon tilaa vievä nurkkaratkaisu, josta haluttiin kovasti luopua. Kaivattiin siis suoria linjoja. Myös pölyä keräävät ja ehkä vähän vanhanaikaisetkin avohyllyt haluttiin korvata ovellisilla kaapeilla.

Remontin jälkeen nurkka hyödynnettiinkin kokonaan käyttöön. Entinen jää-viileäkaappi korvattiin yhden oven kokokorkealla jääkaapilla. Keittiössä ei ollut ennen ollenkaan pakastinta, joten pakasteet piti aina hankalasti varastosta. Nyt uuteen keittiöön tuli kätevä pikkupakastin, joka sijaitsee tason alla integroituna jääkaapin oikealle puolelle. Enää ei tarvitse joka kerta juosta varastoon kun tarvitsee pakastettuja tuotteita. Pakastimen oikealle puolelle jäi vielä pienoinen 150 mm tila, joka täytettiin kätevällä ulosvedettävällä maustetelinekaapilla.

Toimiva allas-liesiseinä

Allas-liesiseinä koki vähiten muodonmuutoksia.

Sekin kuitenkin muutti kovasti ilmettä uusilla rungoilla, ovilla ja tasoilla. Alakaapit muuttuivat käytännöllisimmiksi laatikostoiksi. Korkeiden yläkaappien ilmettä keventämään lisättiin asiakkaan toiveesta pariin kohtaan vaakakippikaappeja.

Kaunis ruokailutila

Keittiön kaunis ruokapöytäryhmä sai väistyä saarekkeen tieltä, sillä se siirrettiin keittiön välittömässä läheisyydessä olevaan entiseen takkahuoneeseen.

Asiakas kertoi olevansa erittäin tyytyväinen uuteen upeaan keittiöönsä, jossa hääräily on monin verroin mielekkäämpää juuri toimivuuden ja lisätilan vuoksi. Tuntuu, että keittiössä on valokin paljon enemmän uusien vaaleiden pintojen ansiosta.

Keittiön suunnitteli Soile Mörsäri Tornion myymälästä. Soilen yhteystiedot ajanvaraukseen löydät Tornion myymälän sivulta.

Soile pitää myös sisustusblogia Sisustus ja sepustus, käykääpä kurkkaamassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *